keskiviikko 18. marraskuuta 2009
lauantai 22. elokuuta 2009
Kaverimme yrittää kirjottaa fiktiota mutta ei tästä v...u mitään tuu
-Monta niitä on?
-Viis kym.. kolk.. yli neljäkymmentä!
-Ei v...u
Leffoissa zombeja pitää ampua päähän mutta kyllä ne oikeesti lopettaa siihen mihin normaalikin ihminen. Sikainfluenssan jälkeen kukaan ei viisastunut yhtään. Eikä vielä Taiwanilaisenkaan jälkeen. Sen jälkeen kun se komeetta rysähti aasiaan niin keksittiin ehdottaa lisää rahaa taivaankappaleitten seuraamiseen. Se mitä siitä komeesta levisi, kun sitä tarpeeksi sorkittiin, teki ihmisistä randomina zombieita. Viemällä kaiken järjen ja tuomalla jotain väkivaltaista, kannibalistista hulluutta. Jos oltaisiin jotain opittu epidemioiden leviämisestä ehkä koko homma ei olisi lähteny käsistä.
-Meiltä loppuu paukut. Sanoo Mari mietteliäänä samalla kun tonkii vanhaa putkikassia.
Sepe puristaa sormet valkosena vanhaa isältään jäänyttä kivääriä ja katsoo pihan poikki liikkuvaa zombi laumaa.
-Tuleeko ne tänne?
Sepe katsoo naapuriaan ja nyökkää, se saa Marin naaman valkoiseksi ja katseen tyhjäksi.
-Neon käyny kaikki muut asunnot läpi paitsi tämän, onkohan nyt meidän vuoro..
-Mäen haluu olla tollanen. Sanoo Mari ääni väristen.
Sepe menee sisälle ja kävelee uhmakkaana eteiseen.
-V...u, tännehän ette tule.
Vanhassa kiväärissä on viiden ammuksen lipas ja ne viisi laukausta voi ampua suhteellisen nopeasti mutta sitten pitää ladata.
Jos ne kaikki neljä kymmentä tulee tänne niin ase pitäisi ladata neljä kertaa.
Olettaen että joka laukaus osuu tehokkaasti.
Ulko-ovea vasten on runkopatja ja sitä vasten on työnnetty pesukone ja keittiön tuolit.
Zombiet eivät puhu eikä ääntele, ne vaan liikkuvat hiljaa ja määrätietoisesti.
Rappukäytävästä kuuluu isonlauman ihmisiä askeleita.
-Tuu tänne. Pekka sanoo hiljaa ja viittilöi Marille.
Mari pudistaa päätään olohuoneesta pelokkaana.
-Tuu tänne, en pärjää näille yksinään.
Kun hiljaisuudessa jokin tekee äkkinäisen äänen on se säikäyttävää.
Useat nyrkit iskeytyvät saman aikaisesti Sepen ulkooveen.
Sepe hypähtää säikähdyksestä ja Mari kiljahtaa tipahtaen polvilleen.
-Menkää pois! Sepe huutaa ennenkun tajuaa tekonsa tyhmyyden.
Kuin hetken ahaa elämyksen saaneena zombiet lopettavat kunnes kaikki neljäkymmentä, tai ainakin siltä kuullostaa käyvät oven kimppuun tarkoituksena tulla siitä läpi.
Ovi kuullostaa hetken vahvalta ja se saa Sepen toivon hetkeksi nousemaan. Ovesta käy kuulumaan murtumis ääniä melkein heti.
Sepe laukaisee kiväärin ovea kohti.
Oven läpi tulo yritykset eivät hiljene ja patja heilahtelee jo oven antaessa periksi.
-Tuo ne paukut tänne heti Mari!
Sepe laukaisee kiväärin kohti ovea eri kohtiin neljä kertaa ja päättää ampumisen tyhjän aseen klik ääneen.

keskiviikko 19. elokuuta 2009
Kaverimme nonysv food nurkka
Tämän kerran herkkusafka ilman nysväystä.
Kanasieninuudelijuttu
Osta paketti jotai kana filettä tai paloi tai suikaleita, purkki ruokakermaa, purkki herkkusienii paloina, sipuli, kurkku, bisse, tomaattei ja munanuudeleita.
Pilko se sipuli. Heitä kanat ja sipuli paistumaan pannulle ja anna niille vähä jotai paistumisrasvaa. Kunne kanat on saanu vähä väriä molemmin puolin heitä sekaan sienet ja suolaa tai aromisuolaa sillee diudiu ympäriinsä vähä. Paistele kokojuttua niinkauan et kanat on reilusti paistuneen näkösiä. Kaada sekaan se ruokakerma purkki, sekottele ja käännä levy pinemmälle.
Kai oot juonu sen bissen jo?
Laita kattilaan vettä ja vähä suolaaa ja pistä se levylle kiehumaan. Kun kiehuu heitä sekaan yks tai kaks nuudeli lättyä per syöjä riippuen nälästä. Levy kii ja anna olla pari minuuttia.
Kaada vedet pois kattilasta ja nuudelit lautaselle. Levykii kanoilta ja siitä tavaraa nuudelien kaveriks. Jos huvittaa nysvää vähä nii pilko vähä kurkkua ja tomaattia salaatiks.
Noni, on hyvää, nälkä lähtee ja alta 10min eikä rahaaka mee kanasta riippuen kun joku 5-10e.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009
Kaverimme loma
Onse kesäloma hieno hetki duunarin arjessa. Kuukaus tekemättä mitään työhön liittyvää. Mitähän sitä tekisi? :)
Kaverimme mansikat
Ostin joskus alkukesästä Ruotsalaisia mansikoita jostain toripöydältä ja ne oli ihan persiistä. Sellasia pahvisia ja arvankanssa minkämakusia.
Ja nytkun tuli suomalaiset mansikat en meinannu ostaa olleskaa niitä kun mielikuva oli tosta svenski kokeilusta. Mut ostin sit enivei.
Prkl et oli hyviä.
Kaverimme tärkeysjärjestyksessä
Jokin osu täs lähipäivinä Jupiteriin ja teki siihen maapallon kokosen reiän.
Linkki Nasan sivulle
Mut meidän mediat ei noteerannu sitä mitenkään vasta kun seuraavina päivinä oli jotain mainintoja siitä.
Tärkeämpiä asioita oli muunmuassa: Ilta-sanomat jauhoi kauhajoen ammuskelujen kenen ois pitäny tehä mitä ja miksei tehny sekä miten autojen arvot laskevat. Ilta-lehti raapusteli samaa yllättäen sekä pelotteli sikalentsulla. Hesaria mietitytti kanssa sama asia ja sen lisäksi muunmuassa että Suomalaisilla rauhanturvaajilla saattaa olla vaarallista (duh) sekä jonkun kannabisviljelmien kaasut vähän poksahteli. Aamulehti oli kanssa samoilla linjoilla sekä kauhisteli tampereen jäteveden likaisuutta (!).
Enempää en jaksanu noita kelata.
Mut tuntuu vähä hölmöltä et noilla jotka seuraa avaruudesta noita juttuja ei ole tarpeeksi rahaa tehdä sitä vaan kun tärkeämpiä asioita tuntuu olevan jonkun keksityn rajan suojeleminen ja joittenkin keksittyjen ukkeleitten palvomiset (mikseine palvo akkeleita?).
Jupiter kuiteski on meiän naapuri ja jos joku teki siihen tollasen reiän ni meiän takapihalle osuessaan ei varmaan tarvis tätä blogia kirjotella.

perjantai 19. kesäkuuta 2009
Kaverimme Juhannus
Hyvää Juhannusta kaikille :)
Kaverimme Mcdonalds
-Hei, ottasin kaks kahvii ja kaks juustohampurilaista.
-Hei, siis kaks kahvii ja kaks juustoo, seon 4 ja 40.
...
-Tässon tää kahvi.
-Tilasin kaks kahvii..
-häh?
Onneks ei ole tarvinnu ton vaikeempii vähään aikaan tilaa tuolta, kuulema jos isommalle porukalle tilailee on ihan arvan kanssa mitä sattuu saamaan.
Kaverimme Transport Tycoon ja Nkia5800xprsmsic
No nyt sitte joku meni ja kääns ton kaikkien aikojen ajansyöjä pelin kännykälle ja se viel pelaakin ihan hyvin.. Onhan se ihan v...n pientä se mitä ruudul on mut saa selvää ja stylus kynällä pelaaminen onnistuu ihan ok. Eli ei ole hetkeä enää joka ois liaan pitkäveteinen kun ton kaivaa esiin :D

tiistai 14. huhtikuuta 2009
Kaveri ftp serveri
Ootkos koskaan ajatellu laittaa ftp servoa kotikoneelles jotain käyttöä varten? Mut ei ole hajuakaan miten?
No voivoi.
Ei vaineska.
Ei oo vaikeeta (näin sanotaan aina ennen kun jotain omituista tietokone slangia käydään vääntämään)
Tässon pika ohjeet:
Suht helppo ois tämmönen softa kun home ftp server joka löytyy tästä osotteesta http://downstairs.dnsalias.net/homeftpserver.html
Sieltä klikkaile se HomeFtpServerInstall.exe ja tallentele se omalle koneelles ja asenna se.
Ainaski Vista Windows vaatii et ajaa sen järjestelmänvalvojana et pelaa tai run as administrator siitä hiiri oikee klik menusta.
Sitku seon auki ota siit ala lehti ftp server ja sieltä new member.
Keksi sille joku nimi ja passu (näillä se joku loggaa sisään sun servoon)
Ja se home directory on tärkee, eli laita siihen sellanen kansio jonne heität filut jotka haluut jakaa.
Se joku näkee tän hakemiston tai kansion tai miksä sitä nyt sanotaanka kun loggaa sisään.
Siin alla on ruksii ja voit laittaa niitä niinpaljo kun haluat luottaa siihen tyyppiin kelle teit tilin.
Ja voit ookoilla ittes pois sieltä.
Samalla ftp server lehdellä on myös settings nappi ja paina sitä.
Ota pois se allow anonymous ruksi sielät anonnymous takalehdeltä. Eikä oikein muuta ja ok.
Sit vaan start server.
Sit on palomuuri joka voi vinkuu jotain mut pitäs laskee toi läpi kaikil oikeuksil.
Ja siton viel kaapeli/adsl modeemi hässäkkä.
Pitäs loggaa sinne esim 192.168.0.1 on thomsonin modeemin osote. Eli kirjota toi nettiselaimeesi (firefoxiin, iieehen, oopperaan taijohkiyms).
Se kysyy salasanaa ja nimee ja ne löytyy sen motun ohjekirjasta.
Sama löytyy toi osote jos toi ei kelpaa.
Ne tietysti vaihtelee merkeittäin.
Nii sieltä pitäs ettii sellanen kohta kun forwarding joka löytyy ehkä network tai advanced jutun alta.
Laita siihen misson local ip address oma ip osote.
Jonka löydät esim kun otat käynnistävalikosta apuohjelmat ja komentokehote ja kirjotat siihen ipconfig. Se sun ip osote on se melko lähellä sitä modeemin ip osotetta
oleva.
Startporttiin ja end porttiin 21 ja sit joss siinon enabled ruksi niin ruks.
Protocollin voit laikkaa vaik both.
Nonni, nyt pitäs pelaa. Tulihan siit tarinaa mut tuppaa oleen näin nää tietokone hommat.
Kaveri gottland
Joku ystävällinen sielu on laittanut Gotlandin yliopistoon (vissiin) neljä bf servoa ja niissä riittää väkeäkin tungokseen asti. Eli olen päässy pelaileen 18 pingillä täysillä 64 pelaajan servoilla. Nannaa.
Eli tähän pakollinen bf kuva.

Minskin Titan sodissa siiloa puolustaessa sneaky snipunen on ammuttu nekomatan tykillä väärinpäin lipputankoon :D
Toi bf on suomennettu kokonaan joka on aika koomista välillä. Eihän se kieli itsessään koomista ole vaan vissiin se kun on totuttu et pelien pitää olla enkkuja.
Miks pitää? Nokun ne aina on ollu ja melki kaikki on.
Ei oikeesti ees pidä, ei tunnu määrän joka vastaa parin viikon työtunteja jälkeen enää yhtään hassulta kunon suomeks :)
On varmaan tullut pelattua vähän liikaa sitä. Tai ehkä ei kun en ole kyllästyny.
Kaverimme Rapture
Ostin kamun vinkistä ton Bioshock pelin.
Se ei asentunu jotenki oikein, mistään windossista ei löydy kuvaketta jolla sen käynnistäis.
Noh se sai päälle kun otti autorunin cdstä.
Aika makeen näkönen peli, ja tuntuu että tarinakin olisi jees.
Siinä seikkaillaan sellases sekopäises vedenalais cityssä nimeltä rapture joka menny sekopäiseks.
Paitti et kun pelasin sitä hetken niin peli jumitti. Ei ollut tapahtunu pitkään aikaan et kone menis umpijumiin pelistä.
Mut nyt meni. En sen jälkeen ole viitiny pelata. Pitää yrittää oikeella fiiliksellä jatkaa.
Kaverimme Dollhouse
On tää nyt prkl kun löytää taas jonku hyvän tv sarjan niin sitä ollaan heti lopettamassa. Siis toi Dollhouse.
Joss Whedon Elisa Dushku jne.
Noh se ei ollu varmaa viel mut jotain epäilyjä oli.
Kaveri avoauto
Olen ollu ostamassa tai haaveillu avoautoa ja käyny tympimään ihmiset tässäkin asiassa.
Minä - Onko sulla ollu avoautoa, miten ne katot kestää talvella ulkona?
Joku - Mitä sä sillä teet, yhden päivän voi kesässä ajaa katto alhaalla!
Minä - Eikun siitä katosta kysyin, kestääköhän ne?
Joku - Niison niin paljo niveliä ja tiivisteitä et ei kestä!
Minä - Onko sul kokemuksia?
Joku - Ei mut niin se vaan on.
Eli mitä opimme taas tästä jonka olin taas unohtanu.
Älä kysy mitään normista poikkeavaa hankintaa keltään vaan keittele päätökset ihan ite.
Tosta tuli mielee kun lueskelin joskus keskustelupalstoilta juoksumatoista..
Joku kyseli et pitääkö ne kovaa ääntä et voiko kerrostalossa käyttää?
Kaikki vastaukset oli et mikset mene lenkille ennemmin!
pätemis refleksi on näköjään kovempi ihmisillä toisten mielipiteitä lytätessä.
Tai siis ei tarvi ees kuulla sitä mielipidettä vaan voi kuvitella sen ja lytätä sen jo valmiiks.
Vähä niinku kysyis et lorisee ääneileeköhan vessanpytty naapuriin kun siihen kusee ja vastattais et mikset mene metsään kuselle! Ei lorise!
Jossain oli hyvä lause:
Danger - Reading online forums may cause irreperable damage to your faith in humanity.
Kaverimme lama
Ei tullukka näilnäkymin pakkolomaa. Ihan jees ja vois ostaa sen avoauton :) Mut eihän sil voi ajaa kun kaks päivää vuodes katto alhaal!
Kaverit leffat
Ootteko nähny mitään hyviä leffoja viimeaikoina?
Katoin Monsters vs Aliens animaation ja prkl kun oli hyvä.
Pitkää aikaa ollu jaksanu kattoa mitään leffaa kokonaan et mielenkiinto säilyis mut ton jakso.
Kertoo kai tän kaverin kypsyys asteesta jotain :)
Suosittelen!
Kaverukset kissat
Prkl et ovat kieroja otuksia.
Mun isompi kolli herättää aina viikonloppuna aikasee et safkaa ja äkkiä.
Olenki noussu laittamaan safkaa ja painunu takas nukkumaan.
Kun heräämättä jättäminen ei ole vaihtoehto. Resistance is futile sanoo katti vaan ja herättää.
Mut nyt hän keksi et siinä parituntia nukuttua hän tulee ja herättää uudestaan et safkaa!
Mut ei onnistunu.
.jpg)
Isompi kolli - Polaris, 8v ja 10kg
Suttunen kännykuva - nokia 6233
Kaverimme kännykät
Ostin Nokia 5800 express music misson kosketus näyttö.
Eimut sehän onki hyvä, oikeesti.
Kun voi vaan koskea sitä asiaa minkä haluu eikä tarvi jostain navista nylkyttää jotain kohalleen on ihan huippua!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Angerbob vs kaikki
Kaverimme rööki.
Röökilakko on pitänny. Laskeskelin tossa et kun röökiaski makso jotain 4.80 ja niitä meni jotain 5 viiikossa.
Ja nyt 6 viikkoa polttamatta niin säästäny rahaa jotain 150 juuroa.
Ihan kiva.
Mutta missäköhän ne rahat on?
Kaverit pelit.
Battlefieldiin ilmesty ruotsiin läjä uusia servereitä 64 pelaajalle ja nyt on taas maistunu sekin.
Vähäsen.
Pelailin myös Supreme Commanderin lisälevyn skirmish matseja joka on ihan kivaa. Peli jossa yhden uber vehkeen nimi on monkeylord spiderbot ei voi olla huono :D
Tossa kuvassa mun monkeylord on tappamassa vihiksen fatboy uber tankkia.
Pcn pelitarjonta on niin onnetonta nykyään ja tollasia klassikoita niinkuin Supreme Commander tai Battlefield sarja ei taida enää tulla. On vaan konsolikäännöksiä jotka on loistavia konsoleilla mut ei pelaa ollenkaan puuceen vahvuuksilla.
Toivottavasti isot pelitalot hylkäis pct kokonaan niin saatais tilaa oikeesti luoville peleille.
Kaverimme lama.
Jaahas tuli minunki työpaikan seinälle lomautus uhka lappu. Ei kuulemma vielä tarvi huolestua sano firman omistaja mut.
Yleensä toi on tarkottanu et lomautus myös jossain välissä tulee.
En ole oikein ajatellu mitä tekisi. Tuolla landella olis töitä mun alalta.
Vois varmaan lähtä sinne, sais asuakkin halvemmalla.
Tai sitvaan vetäs kaljaa lähiöpubis päivät. Aika moni näyttää tekevän sitäkin.
Kaverimme avoauto.
Tehny mieli vähä avoautoa.
Olen katelllu vähä tollasta
tai tollasta.

lauantai 14. helmikuuta 2009
Angerbob vs pc pelaaminen
On tää touhu persiistä. Suurin pc näytönohjain valmistaja on Intel jollain 44% siivulla. Eli melkein puolet. Eli puolet pcn ostajista kun menee kauppaan hakemaan pelin käy näin:
Löysin tulokset company of heroessiin joka on sellanen squadinen strategia peli muistaakseni. Ei mikään grafiika hirmuin enivei.
Niin kun Intelin uusin pyörittää peliä pikkumonitorin tarkuudella 7 kuvaa sekunnissa (vähä niinku dia esitys) niin näytönohjain joka maksaa verkkokaupassa 60e pyörittää sitä jo 55 kuvaa sekunnissa.
30 kuvaa sekunnissa on yleensä raja mukavalle pelaamiselle ja lähelle 60 on jo hyvä.
Eihän Irmelipaavo maksettuaan 500e kitymarketissa tietokoneesta kuvitellu et se ei pelaa pelejä. Marketin koneeseen ei välttämättä saa laitettua erillistä näytönohjainta taikka luultavammin Irmelipaavo ei tiedä edes mikä seon.
Eikä pitäs tietääkkään.
Pct tarvis jonkun standardin et näkis joko niil pystyis pelaa. Joku gaming lätkä tai sellanen.
Parhaimmillaan pc on kuitenkin mainion tehokas peliväline.
tiistai 3. helmikuuta 2009
keskiviikko 28. tammikuuta 2009
Raportti Angerbob vs ei pelaa pelit prkl
On tää pc pelaaminen hienoa. Joskus tuntuu omallakin kohdalla pitävän paikkansa se "user error, replace user" sanonta.
Multa lakkas Bf2142 moninpeli pelaamasta. Se ei sanonu mitään ja ei vaan yhdistäny.
Tutkin ja tutkin ratkasuja netistä ja oli vaikka mitä poppakonstia ja yritinki melkei niitä kaikkia.
Ja hämärää oli että joskus pääsin peliin kun asensin punkbusterin uudestaan, testasin sen, laitoin pelin päälle, yritin kerran, sammutin sen ja sen jälkeen kävin manuaalisesti laittamassa punkbuster palvelun päälle.. ja sitten pääsi peliin. Kerran. Serveriä ei voinut vaihtaa.
Mut tänään sit jostain loksahti et minähän kävin kaapelimodeemiboxin hallinnossa jotain sähläämässä.
Olin laittanu sen boxin palomuuriin pari extrarastia joihinki fiksulta kuullostaviin kohtiin.
Ja nyt se pelaa nyt kun otin ne pois.
Prklvitsaatkyr%s#!grr...
sunnuntai 18. tammikuuta 2009
Raportti Angerbob vs. konsoli vs. pc pelit
Minulla ei ole mitään konsolipelejä vastaan.
Tuntuu vaan että pelit tehdään nykyään konsolien ehdoilla ja pelejä jotka on tehty pcn ehdoilla on vähän.
Tosi vähän.
Tahtoisin klassisia pc pelejä lisää.
Pelejä jossa istutaan nenä tuuman päässä ruudusta ja tehdään kolmeakymmentä asiaa yhtäaikaa.
Strategia pelien puolelta yllätti viimeksi Sins of the Solar Empire. Aivan loistava avaruus mähinä.
Fps pelien puolella ei ole tullut mitään uutta. Codit ovat suosittuja ja pelattavia mutta ovat ominaisuuksiltaan vuosia jäljessä verraten esim aivan loistavaan Battlefield sarjaan.
Battlefieldin tekijät lupasivat pclle uuden osan jossain vaiheessa mutta kohta käy tuntumaan että kaverien aika menee vaan konsolikäännösten parissa. Ja kuulema eivät oikein loista niissä. Eli hei Dice, takaisin vääntämään Battlefield 3sta pclle!
Jossei kohta peli tarjonta tilanne muutu niin kai minunkin on pakko opetella taas konsoli pelaaminen.
Voihan se olla että olen häviävää pelaaja kuntaa kun pcllä pelataan vain WOWia ja Simssiä ja muita pelejä pelataan konsoleilla.
No pelaan Battlefield 2142sta niin kauan kun siinä riittää pelaajia ja pärjään siinä :D
Batllefield 2142 kuvia
Onnistuin saamaan tallustelijan perseelleen eikä se siitä enää ylös lähteny, sätki vaan kun jokin hemmoteltu kakara pahana päivänä :D
My armor smels funny..
Viimeistä tukikohtaa viedään, älkää nyt laskeko niitä tänne.

Raportti Angerbob vs. Elämä
Ootteko keksiny mitä teistä tulee isona?
Oletteko ajatelleet jäädä paikalleen ja tehdä arkirutiinia kunnes olette eläkkeellä ja kuolette pois?
En tiedä.
Tuntuu vaikealta poiketa kaavasta mutta tuntuu että tästä kiltistä veronmaksajan roolista puuttuu niin paljon.
Ehkä sitä voisi paikata harrastuksilla, lomareissuilla etelään tai kesämökillä.
Mitä jos sitä möisi kaiken pois ja perustaisi rantabaarin bahamalle tai jonnekin?
Olisihan se kiva jos aurinko paistaisi ja olisi lämmintä.
Vaarmaan siihenkin kyllästyisi?
No onhan täälläkin kesällä aurinkoa mutta syksy ja talvi on tavallisen pimeetä aikaa.
Luonnossa on vain harmaan sävyjä ja jos aurinko paistaakin niin sitten on kylmä.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009
Raportti: Angerbob vs Quake
Ystäväni kertoi innostuneensa Quakesta pitkästä aikaa. No enenpää innostusta en minäkään kaivannut.
Jos et tiedä mikä Quake tai Quakeworld on niin mene pois. Hus.
Kaverimme Google.
On tuo mainio kaveri, Google, hetken kun leikkii hakusanoilla niin saa 10 vuotta vanhan pelin serverin ja siihen vielä modin pelaamaan.
Pienellä kiroilulla tietty.
Kun viimenään kaikki ruutteri leikit ym oli leikitty niin peli itsessään pelasi ilman mitään ongelmia. Vaikka pelasimme vain kaksisteen oli se huiman hauskaa. Aika on kohdellut vähän kaltoin grafiikkojen tasoja mutta pelattavuus on edelleen huippuluokkaa.
Suunnittelimme jo paria pelaajaa lisäksi niin voitaisiin pitää 2vs2 matsi.
Kaverimme Screencapture.
Tarkoitus oli laittaa tähän videota Quakesta, 10 vuotta vanhaa demoa kun tatsi oli vielä tallella mut.
Prkleen ruudulta nauhottavat ei suostunu toimimaan ja en viitsi enempää niitä kokeilla vaikka luultavasti se seuraava olisi pelannu. Kokeilin webcamilla nauhoittaa, ei tule mitään, jokin ei riitä tai pysty ja puurosta ei saa mitään selvää. Videokameran laturi oli jossain hukassa. Eli nauhotin sitte Nokia 5800lla. Laatu on ihan vapaalta kädeltä kuvatun olosta ja kuvasuhde ei sovi mitenkään ja ääni on persikasta mut tässä on jotain.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)